KKO:1989:4
- Asiasanat
- Asianomistaja, Syyte
- Tapausvuosi
- 1989
- Antopäivä
- Diaarinumero
- R 87/441
- Taltio
- 39
- Esittelypäivä
Metsäntutkimuslaitoksella ei ollut oikeutta ajaa syytettä sen hallinnassa olevalla yleisellä suojelualueella tapahtuneeksi väitetystä luonnonsuojelurikkomuksesta.
ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA
Syyte Rovaniemen kihlakunnanoikeudessa
Metsäntutkimuslaitos on asianomistajana virallisen syyttäjän syytteeseen yhtyen vaatinut, että A ja B tuomitaan rangaistukseen,
A yksin teoin tehdyistä luvattomasta metsästyksestä ja kahdesta luonnonsuojelurikkomuksesta tai ainakin metsästysrikkomuksesta, koska hän 15.11.1984 Rovaniemen maalaiskunnassa seuraamalla luvallisessa hirvenmetsästyksessä haavoittunutta hirveä ilman erityistä lupaa metsäntutkimuslaitoksen hallinnassa olevalle Pisavaaran luonnonpuiston alueelle ja etsimällä siellä hirveä tarkoituksenaan ampua se oli luvattomasti metsästänyt alueella, jossa hänellä ei ole ollut metsästysoikeutta, ja
B metsästysrikkomuksesta, koska hän oli yllä mainittuna päivänä Rovaniemen maalaiskunnassa hirvenmetsästyksen johtajana laiminlyönyt seuruemetsästyksessä henkilökohtaisesti valvoa, että metsästystä koskevia säännöksiä metsästyksen aikana noudatetaan, minkä vuoksi puheena oleva luvaton metsästäminen oli päässyt tapahtumaan.
Kihlakunnanoikeuden päätös 17.4.1986
Kihlakunnanoikeus on, kuultuaan A:ta ja B:tä syytteestä, lausunut selvitetyksi, että A oli 15.11.1984 Rovaniemen maalaiskunnassa luvallisessa hirvenmetsästyksessä haavoittanut naarashirveä ampumalla sitä lapaan. Hirvi oli sen jälkeen mennyt metsästysalueen ulkopuolelle metsäntutkimuslaitoksen hallinnassa olevaan Pisavaaran luonnonpuistoon. A oli seurannut sitä vajaan tunnin puiston alueella ja ilmoittanut sitten tapahtuneesta puistossa tapaamalleen puistonvartijalle. Tämä oli päättänyt, että hirvi oli lopetettava, ja pyytänyt A:ta mukaansa hirveä etsimään. Pimeän tultua etsintä oli lopetettu. Puistonvartija oli pyytänyt A:ta palaamaan aamulla ja ottamaan mukaansa jatkoetsintöihin vielä toisen miehen. Hirven etsimistä oli jatkettu seuraavana päivänä, jolloin metsästysalueelle palannut hirvi oli ammuttu.
A oli voinut havaita hirven haavoittumisen sen jättämistä verijäljistä. A oli ilmoittanut poistaneensa patruunat aseestaan ennen kuin hän oli seurannut hirveä metsästysalueen ulkopuolelle luonnonpuistoon ja että seuraamisen tarkoituksena oli ollut selvittää, oliko hirvi kuollut tai vaikeasti haavoittunut. Sen vuoksi kihlakunnanoikeus on katsonut jääneen näyttämättä, että A olisi metsästänyt Pisavaaran luonnonpuiston alueella. Koska hirvi oli ollut haavoittunut ja A oli seurannut sitä todetakseen sen kuoleman tai lopettaakseen sen kärsimykset ja kun metsäntutkimuslaitoksen palveluksessa ollut puistonvartijakin oli hyväksynyt A:n menettelyn, kihlakunnanoikeus on katsonut, että A:lla oli ollut oikeus seurata hirveä edellä mainitussa tarkoituksessa luonnonpuiston alueelle.
Lausumillaan perusteilla kihlakunnanoikeus on katsonut jääneen näyttämättä, että A olisi syyllistynyt hänen viakseen väitettyihin rikoksiin.
B:n osalta kihlakunnanoikeus on katsonut jääneen näyttämättä, että hän olisi hirvenmetsästyksen johtajana laiminlyönyt valvoa, että metsästystä koskevia säännöksiä noudatettaisiin.
Sen vuoksi kihlakunnanoikeus on hylännyt syytteen.
Rovaniemen hovioikeuden päätös 30.4.1987
Hovioikeus, jonka tutkittavaksi muun muassa metsäntutkimuslaitos oli valittamalla saattanut jutun, on jättänyt asian kihlakunnanoikeuden päätöksen varaan.
MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA
Metsäntutkimuslaitokselle on myönnetty valituslupa 20.8.1987. Metsäntutkimuslaitos on valituksessaan toistanut kihlakunnanoikeudessa esittämänsä syytteen.
A ja B eivät ole käyttäneet heille varattua tilaisuutta vastata metsäntutkimuslaitoksen muutoksenhakemukseen.
KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU
Metsäntutkimuslaitoksen syyteoikeutta koskeva ratkaisu
A:n viaksi väitetyt luonnonsuojelurikkomukset eivät kohdistu välittömästi valtioon määrätyn edun tai oikeuden haltijana. Valtioon rangaistusvallan käyttäjänä nuo teot kohdistuvat samalla lailla kuin muutkin rikokset. Sen vuoksi ja kun ei valtiolle eikä sen puolesta lain toteuttamista valvovalle metsäntutkimuslaitokselle ole A:n väitetyn menettelyn johdosta myöskään syntynyt rikoksiin perustuvaa korvausvaatimusta, metsäntutkimuslaitoksella ei ole oikeutta vaatia A:lle rangaistusta kysymyksessä olevista luonnonsuojelurikkomuksista.
Pääasiaa koskeva ratkaisu
Perustelut
Korkein oikeus katsoo A:n osalta selvitetyksi, että hän on syytteessä kerrotussa tilaisuudessa laillisessa hirvenmetsästyksessä haavoittanut aikuista naarashirveä ampumalla sitä lapaan. Lavan alaosaan osunut luoti ei kuitenkaan ollut lävistänyt sitä vaan se oli pysähtynyt luuhun. Hirvi ei ollut osuman vaikutuksesta kaatunut eikä sen lumiseen maastoon jättämien veri- ja käyntijälkien perusteella voinut päätellä, kuinka vakavasti se oli haavoittunut. Hirven paettua metsäntutkimuslaitoksen hallinnassa olevaan Pisavaaran luonnonpuistoon A on välittömästi tapauksesta metsästysoikeuden haltijalle tai asianomaisen poliisipiirin päällikölle ilmoittamatta seurannut hirveä ampuma-ase ja patruunat mukanaan aikomuksenaan lopettaa se. A on jäljittänyt hirveä luonnonpuistossa ainakin vajaan tunnin. Sinä aikana hän on kahdesti karkoittanut hirven makuupaikaltaan. A ei kuitenkaan enää ollut saanut hirveä näkyviinsä.
Korkein oikeus katsoo, että A on haavoittunutta hirveä kerrotuin tavoin sen tappamistarkoituksessa jäljittäessään harjoittanut metsästystä Pisavaaran luonnonpuistossa, jossa hänellä ei ole ollut metsästysoikeutta.
Lainkohdat
Rikoslain 33 luvun 12 §:n 1 momentti. Päiväsakon rahamäärän vahvistaessaan Korkein oikeus on soveltanut ennen 1.1.1986 voimassa olleen asetuksen 996/1976 säännöksiä sakotettavalle lievempinä.
Päätöslauselma
Kihlakunnanoikeuden ja hovioikeuden päätökset kumotaan ja poistetaan siltä osin kuin niissä on metsäntutkimuslaitoksen syytteestä annettu lausunto A:n syyllisyydestä hänen viakseen väitettyihin luonnonsuojelurikkomuksiin. Metsäntutkimuslaitoksen syyte jätetään tältä osin tutkimatta.
A tuomitaan luvattomasta metsästyksestä 40:een 13 markan päiväsakkoon eli maksamaan sakkoa 520 markkaa.
B:n kohdalta hovioikeuden päätös jää pysyväksi.
Esittelijän mietintö ja eri mieltä olevan jäsenen lausunto
Esittelijäneuvos Raulos:
Metsäntutkimuslaitoksen syyteoikeutta koskeva ratkaisu
Pisavaaran luonnonpuisto on perustettu eräiden luonnonsuojelualueiden perustamisesta valtionmaille 18.2.1938 annetulla lailla siihen kuuluvan alueen luonnon säilyttämiseksi koskemattomana. Eräistä valtionmaiden luonnonsuojelualueista 6.6.1958 annetun asetuksen 6 §:n mukaan Pisavaaran luonnonpuisto on metsäntutkimuslaitoksen "hallinnassa ja hoidossa". Metsäntutkimuslaitos on luonnonsuojelulain 7 §:n nojalla 5.3.1960 vahvistanut Pisavaaran luonnonpuiston järjestyssäännöt. Niiden mukaan alueella liikkuminen ja metsästäminen on ilman metsäntutkimuslaitoksen lupaa kielletty. Järjestyssääntöjen rikkomisesta rangaistaan luonnonsuojelulain säännösten nojalla.
Olemassa oleva lainsäädäntö osoittaa siten, että metsäntutkimuslaitoksella on erityinen asema sen hallinnassa ja hoidossa olevan Pisavaaran luonnonpuiston luonnonsuojelullisten arvojen suojelijana. Sen vuoksi Korkein oikeus katsonee, että metsäntutkimuslaitoksella on ollut oikeus vaatia A:lle rangaistusta myös edellä mainituista luonnonsuojelurikkomuksista.
Pääasiaa koskeva ratkaisu
Perustelut
Korkein oikeus katsonee A:n osalta selvitetyksi, että hän on syytteessä kerrotussa tilaisuudessa laillisessa hirvenmetsästyksessä haavoittanut aikuista naarashirveä ampumalla sitä lapaan. Lavan alaosaan osunut luoti ei kuitenkaan ollut lävistänyt sitä vaan se oli pysähtynyt luuhun. Hirvi ei ollut osuman vaikutuksesta kaatunut eikä sen lumiseen maastoon jättämien veri- ja käyntijälkien perusteella voinut päätellä, kuinka vakavasti se oli haavoittunut. Hirven paettua metsäntutkimuslaitoksen hallinnassa olevaan Pisavaaran luonnonpuistoon A on välittömästi tapauksesta metsästysoikeuden haltijalle tai asianomaisen poliisipiirin päällikölle ilmoittamatta seurannut hirveä ampuma-ase ja patruunat mukanaan aikomuksenaan lopettaa se. A on jäljittänyt hirveä luonnonpuistossa ainakin vajaan tunnin. Sinä aikana hän on kahdesti karkoittanut hirven makuupaikaltaan. A ei kuitenkaan enää ollut saanut hirveä näkyviinsä.
Korkein oikeus katsonee, että A on haavoittunutta hirveä kerrotuin tavoin sen tappamistarkoituksessa jäljittäessään harjoittanut metsästystä Pisavaaran luonnonpuistossa, jossa hänellä ei ollut metsästysoikeutta ja jossa liikkuminen ja metsästäminen on sanotun luonnonpuiston järjestyssääntöjen mukaan ilman metsäntutkimuslaitoksen lupaa kielletty. Mainitunlaista lupaa A:lla ei ollut.
A:n syyksi myös luonnonsuojelurikkomuksena luettava luvaton metsästäminen luonnonpuiston alueella on tapahtunut alueella samalla oleskelemalla. Luvaton liikkuminen luonnonpuistossa sisältyy siten luvattoman metsästyksen luonnonpuiston alueella käsittävään luonnonsuojelurikkomukseen eikä siitä niin ollen erikseen tuomittane rangaistusta.
Lainkohdat
Rikoslain 33 luvun 12 §:n 1 momentti ja 7 luvun 1 § Luonnonsuojelulain 2 § ja 23 §:n 1 ja 4 kohdat (L 26.4.1983/401) Päiväsakon rahamäärän vahvistaessaan Korkein oikeus soveltanee ennen 1.1.1986 voimassa olleen asetuksen 996/1976 säännöksiä sakotettavalle lievempinä.
Päätöslauselma
A tuomittaneen yksin teoin tehdyistä luvattomasta metsästyksestä ja luonnonsuojelurikkomuksesta 40:een 13 markan päiväsakkoon eli maksamaan sakkoa 520 markkaa.
B:n kohdalta hovioikeuden päätös jäänee pysyväksi.
Oikeusneuvos Rintala: Metsäntutkimuslaitoksen syyteoikeutta koskevilta osin olen Korkeimman oikeuden ratkaisusta ilmenevällä kannalla. Sen vuoksi kumoan ja poistan hovioikeuden ja kihlakunnanoikeuden ratkaisut siltä osin kuin niissä on annettu lausunto A:n syyllisyydestä hänen viakseen väitettyihin luonnonsuojelurikkomuksiin ja jätän metsäntutkimuslaitoksen syytteen tältä osin tutkimatta.
Mitä pääasiaan tulee siinä on pääasiallisesti A:n kihlakunnanoikeudessa kertoman perusteella käynyt selville, että luoti oli murskannut hirven etulavan kokonaan, mikä oli käynyt ilmi sen jälkeen kun eläin oli saatu lopetetuksi. Haavoittunut hirvi oli lyönyt ensimmäisen kerran makuulle noin sadan metrin päässä luonnonpuiston rajasta ja sen jälkeen useamman kerran. Tästä ja verijäljistä A oli päätellyt, että eläin saattoi olla vaikeasti haavoittunut. Hän oli ryhtynyt seuraamaan jälkiä yli luonnonpuiston rajan poistettuaan aseesta sitä ennen patruunat voidakseen saada selville eläimen tilan. Jäljet olivat johtaneet kohti luonnonpuiston vartijan majaa. Etsittyään hirveä vajaan tunnin ajan turhaan maastossa, jossa näkyvyys kasvillisuuden vuoksi oli ollut vain noin 20 metriä, hän oli lähtenyt kävelemään kohti vartijan asuntoa ilmoittaakseen tälle tapahtuneesta. A:ta ei ole uudelleen kuultu jutussa sen jälkeen kun hän on antanut selvityksensä siitä, missä tarkoituksessa hän oli ryhtynyt seuraamaan haavoittunutta eläintä luonnonpuiston puolelle, henkilökohtaisesti kihlakunnanoikeudelle kahdessa istunnossa.
Luonnonpuiston vartija on esitutkinnassa kertonut, että hän oli perustanut päätöksensä haavoittuneen eläimen etsimisestä eläinsuojelulakiin ja käytäntöön, jota puistossa oli noudatettu sen 31 vuoden ajan, jona hän oli toiminut vartijana. Käytäntö oli ollut sama myös aikaisemmin, jolloin Liikkuvan poliisin konstaapelit olivat toimineet eräpoliiseina. Nyt haavoittunut hirvi oli ollut ennen paluutaan luvalliselle metsästysalueelle noin 400 metrin päässä rajasta puiston puolella.
Edellä olevan ja kihlakunnanoikeuden päätöksessä lausutun perusteella katson, ettei ole syytä muuttaa hovioikeuden päätöstä, jolla syytteet luvattomasta metsästyksestä ja metsästysrikkomuksesta A:ta ja B:tä vastaan on hylätty.
Ratkaisuun osallistuneet: oikeusneuvokset Salervo, Ådahl, Nikka- rinen, Hiltunen ja Rintala (eri mieltä)